Mestareiden opissa Frisbeegolfin saloihin

Toukokuun 19-20 päivänä on mahdollisuus tulla Visa Ruuhisen ja Timo Pursion pitämään frisbeegolf koulutukseen. Lauantaipäivänä on kaksi ryhmää, enemmän suunnattu aloitteleville harrastajille ja sunnuntaina sitten on jo edistyneimmille harrastajille suunnattu koulutuspäivä. Ilmoittelemme aikataulusta ja koulutuksen hinnasta myöhemmin, mutta varatkaa jo kalenteriin paikka tälle koulutukselle. Lisätietoja voi kysellä simo.vaisanen(ät)puskaputtaajat.com

-Simo

Viikkokilpailutoimintaa

Kaikille satunnaisille surffaajille tiedoksi. PuskaPuttaajat järjestää viikkokisa toimintaa Peurungan Frisbeegolf radalla joka sunnuntai, koko kesän ja myöskin keskiviikkoisin tasoituksellinen holaripottikisa on koko kesän ajan. Alkamisaika muuttuu kesän myötä myöhäisemmäksi, mutta nyt alkuunsa alkaa klo 17.00. Katsellaan saadaanko linkitykset kuntoon, jotta kilpailutoimintaa voi seurata jostain. Tervetuloa mukaan niin aloittelijat, kuin myös jo lajia pidempään harrastaneet. Kesän aikaan on kaikennäköisiä koulutus ja muita erilliskisoja, jotka saattaa muutta kilpailuiden alkamisaikoja. Lisätietoja voi aina kysellä vaikka numerosta 0400839501. Puska Puttaajilla on facebookissa ryhmä, minkä löytää tuolla haulla. Siellä on tapahtumakutsut ja keskustelua asiasta ja asian vierestä.

-Simo

Frisbeegolf/Keilaus kilvoittelu

Puska Puttaajille ja JyLin jäsenille avoin kilpailu. Kilpailu alkaa klo 17.00 peurungan 20-väyläinen rata kierretään kerran ja tasoituksellisena kisa pidetään. Klo 20.00 alkaa keilakisa ja kestää 23 saakka. Osallistumismaksu on 5 euroa ja sisältää koko tapahtuman. Ilmottautuminen tapahtumaan alkaa puoli tuntia ennen friba kierrosta. Maksun kerää Simo ilmottautumisen yhteydessä. Palkintoja jaetaan tasoituskisan voittajalle, parhaan raakatuloksen heittäjälle ja kolmelle parhaalle keilauksessa. Ilta jatkuu keilauksen jälkeen haluttaessa Taverna Apollon karaoken merkeissä. Tervetuloa kaikki mukaan.

Viikkokisat 1/2012

Hienosti oli porukkaa paikalla vuoden ensimmäisissä viikkokilpailuissa. Kiitokset kaikille. Onnittelut Simolle voitosta ja Henrikille hienosta kierroksesta.

Tulokset 1/2012

Sivuston uudistus

Kehitys kehittyy Peurungan frisbeegolfradan lisäksi verkossa. Ulkoasun kasvojenkohotuksen lisäksi sivuston päivitettävyys parani. Jatkossa saammekin nauttia ajantasaisempaa tietoa myös tätä kautta.

Ei  pysäytetä kehitystä kuitenkaan tähän, vaan pyritään uudistamaan sivustoa jatkossakin. Tähän pyydän muiden puttaajien apua. Kun huomaat, että jonkin asian voisi tehdä sivuilla paremmin tai sivuille voisi lisätä jotain, niin ota rohkeasti yhteyttä. Joko komentoimalla tai suoraan sähköpostilla.

-Tuomas