Kisatarinoita

Ensimmäisen tarinan pääsi kirjoittamaan Henri Salminen jännittävästä kammapailusta MPO-luokassa.

Peurunka Winter Games 23.1. – 24.1.2016

Tämä on tarina MPO-sarjan tiukasta taistosta. Sami Väisänen oli
ensimmäisen päivän jälkeen takamatkalla 2 heiton päässä. Kärjessä
allekirjoittanut eli Henri Salminen ihannetuloksessa.

Toinen pelipäivä alkoi erinomaisissa olosuhteissa pikku pakkasessa.
Olimme kärsineet jo parisen viikkoa kunnon paukkupakkasista. Nyt 5
astetta pakkasta tuntui lähes kesäkeliltä.

Startti klo 12:00 väylältä 8. Mukana myös Rauli Savela ja Matti Ahonen.

Avasin upsilla väylän keskipuuhun, jota jo moottorisahan kanssa
himoitsin tiinrakennustalkoissa. Ikävä napsu pikkasen sivuun. Samin
avaus vasenta linjaa suorana noin 15m korista vajaaksi. Korjasin
toisella n. 60M upsilla korille. Sami pistää pitkän putin kuppiin.
Tilanne H 0 S -1.

Väylä 9. Samin avaus painuu kuusen taakse mäen alle korin tasalle.
Itse avaan pillisuoralla heitolla 2m korista. Sami heittää upean
scoop-upsisin kuusen takaa korille. Onneksi oli pehmeää lunta. Olisi
tullut helposti pulkkana alas. Putit kuppiin ja seuraavalle väylälle.
Tilanne H -1 S -1.

Väylä 10. Avaan upsilla puiden yli noin 10 metriä vajaaksi. Samilla
hieno putteriheitto vähän lähemmäs. Molemmilla hyvää puttaamista ja
pirkut korttiin. H -2 S -2

Väylä 11. Pelattiin pitkänä par4. Oma avaus kaartaa paljon liian
aikaisin puihin. Samilla huikean hieno avaus normi korille. Oma lähäri
hysse jää puuhun ja tippuu normi korin luo. Molemmilla hyvät lähärit
korille. Itsellä oli pientä hakuakin, mutta ohi. Putit kuppiin.
Samille pirkku hyvän avauksen turvin. Tilanne H -2 S -3

Väylä 12. Pitkältä tiiltä Sami avaa vähän sisäkurviin, mutta luovii
läpi metsän reunaan. Itsellä hyvä avaus kupille. Samin putti
epäonnistuu ja itsellä varma pirkku. Tilanne H -3 S -3

Väylä 13. Oma avaus aivan liian sisältä, mutta onneksi kimpoaa
puukujan alkuun. Samin avaus painuu 15. väylän tiin seutuville.
Korjasin hyvällä upsilla korille n. 70M. Samilla myös hyvä lähäri.
Neppiputit kuppiin ja seuraavalle väylälle. Tilanne H -3 S -3.

Väylä 14. Upsi aukion laitaan. Samilla hieno putteriheitto puolimetriä
lyhyempänä.

Tiukka puttikisa, mutta molemmilla hienot pirkut. H-4 S -4.

Väylä 15. Upsilla n. 85m väylään. Samilla hyvä fore oikealle puolelle
harvaan metsään.

Samin lähäri karkaa pörriin. Toinen upsi kelojen ja ryteikön ohi n.
15m korista rinteeseen oikelle. Samilla hankala paikka. Ensimmäinen
yritys uuteen pörriin, mutta sieltä jo parempaa tekemistä korille.
Itsellä oli selkeä noin metrin leveä puttilinja alamäkeen. Seiftaan
alle sillä putteri olisi voinut ohi mennessään liukua turhan kauas.
Samille bogi. Itselle par. Tilanne H -4 S -3.

Väylä 16. Hyvän näköinen hysseflip avaus kevyellä photonilla, joka
päättää n. 80M kohdalla kääntää yli OB:lle. Voi perjantai. Samin avaus
lipuu aivan ob-linjaa pitkin, mutta feidaa sisäpuolelle korin tasalle.
Dropparilta neppiupsi korille ja bogia murehtimaan. Samilla huono
putti ja par. H -3 S -3

Väylä 17. Molemmilla hyvät avaukset. Samilla pikkasen sisäkurvia ja
itsellä pikkasen ulkokurvia, molemmilla lyhyet putit ja pirkut
korttiin. H -4 S -4

Väylä 18. CTP väylä rivitalon nurkalta kohti korsua. Kämpe huikkasi,
että CTP on 123cm. Molemmille hyvät avaukset, minulla liki korin alla.
Ehdin siinä jo hetken hehkuttaa CTP:tä, mutta Ahosen Matti pistää
ykkösellä kuppiin ja nappaa CTP:n nimiinsä. Mitattiin siihen 5mm korin
pohjalla. H -5 S -5

Väylä 19. Triplamando. Molemmat mandoista läpi, mutta ei kunnon
putteja. Paaria korttiin. H -5 S -5

Väylä 20. Avaus lipeää ja jää turhan hankalaan paikkaan korin ylä
puolelle kymppiin. Samilla hyvä avaus. Samille pirkku. Yritän vielä
ylivakaalla putterilla hyssepudotusta, mutta napsahtaa katolle. Minä
joudun tyytymään pariin. H -5 S -6

Väylä 21. Samilla hyvä avaus kupille. Oma upsi jää pahasti vajaaksi.
Sankariputti kuitenkin kuppiin kunnon tuuletuksilla. Sami korjaa
pirkun pois. H -6 S -7

Väylä 1. Samilla hieno avaus kupin alle. Taitaa liitää juuri ja juuri
nurkkaob-tolpan yli.

Itsellä myös varma upsi kupille. Pieni pomppu aiheuttaa parin
sydämenlyönnin vajauksen, mutta sisälle jäi. Helpot pirkkuputit. H -7
S -8

Väylä 2. Samin avaus nappaa puuhun vähän ennen koria, mutta jää
putille. Itsellä kiekko tarraa käteen ja jää jo amatöörikorin luo.
Nooh siitä neppi korin alle ja paria korttiin. Samilla hyvä putti
haastavasta paikkaa sisään. H -7 S -9.

Väylä 3. Samin avaus painuu korin tasalle, mutta vaarallisen
näköisesti vasemmalle. Oma avaus näytti menevän hienosti kupille.
Korille kävellessä samin kiekko löytyy ulkoa ja minun kiekko parista
metristä. Samin putti ei uppoa, mutta minulla uppoaa. Tilanne
tasoittuu. H -8 S – 8.

Väylä 4. Vältän riskin ja nappaan pitkän upsin ennen ob:ta alas. Sami
lähtee riskillä yli ja juuri ja juuri pääseekin. Splinter lähäri
korille ja paria korttiin. Samin putti ei ihan osu. H -8 S -8

Väylä 5. Tässäkin lähden seiftaamaan, koska talvikelissä ei ole
korille asiaa. Upsi mäen päälle. Samin draivi osuu puuhun ja tippuu
kiven päälle oman kiekkoni tasalle. Samin fore karkaa pikkasen korista
vasuriin ja oma upsilähäri kimpoaa korilta eteenpäin pitkäksi.
Molempien haastavat putit kuppiin. Verenmaku suussa taistellaan.
Ensimmäisellä kierroksella saavutettu 2 heiton ero on vielä apuna. H
-8 S -8.

Väylä 6. Par 4 pellolta. Nappaan upsin sweetspottiin. Samin avaus osuu
puskiin, mutta painuu läpi. Sami saa hienon lähärin korin taakse.
Lähden heittämään ylämäkeen rystyä. Kiekko painuu suoraan eteenpäin
eikä saa feidiä korille. Jään korintasalle rinteeseen 20m päähän. Nooh
foreneppi korille ja putti sisään. Sami ottaa pirkun. H -8 S -9.

Väylä 7. kättelyt ja viimeiset tsempit. Samin avaus feidaa aivan OB:n
laitaan n. 12m korin yläpuolelle. Oma upsi himpun kauemmas mutta
keskellä väylää. Yksi iso mänty välissä. Antsa putti vasemmalta ohi.
Sami keskittyy ja lataa putin aivan keskelle. Sudariksi menee. H -8 S
-10. Talvituloksiksi aivan uskomattoman kovat suoritukset.

Sudari. Lähtö väylältä 18. Sami avaa pikkasen pitkäksi tien laitaan.
Itsellä pikkasen parempi, mutta turhan lyhyt. 8m vajaaksi. Sami puttaa
hieman ohi. Itsellä kajahtaa ylä pelti ja ruma sana. Kisa jatkuu.

Väylä 19 triplamando. Avaan upsilla suunnilleen puoleenväliin väylää.
Pysähtyi kuulemma mättääseen. Samilla hieno putteriheitto korin
lähettyville. Kaikki tai ei mitään taas sankari pitkä sankariputti
kuppiin. Samilla taisi vähän käsi tärrätä, mutta putti sisään
kuitenkin.

Väylä 20. Samin putteri nappaa puuhun n.10m ennen koria. Oma upsi 7m
korin yläpuolella. Sami painaa putin vääjäämättömästi kuppiin. Oma
putti keskelle alarautaa. D’OH!

On se Sami eläin. Ei mahda mitään. Samille 150€ ja minulle lämmintä
kättä. Huikeaa vääntöä alusta loppuun. Ei annettu kyllä tuumaakaan
periksi.

-Henri Salminen-

peurunkawg3peurunkawg2peurunkawg